Opiskele kemiaa! Se antaa rajattomia mahdollisuuksia!

Valmistuin Helsingin yliopiston kemian laitokselta yli kolmekymmentä vuotta sitten.  Tein aluksi opetustyötä, pidin siitä kovasti ja suunnittelin opettajan uraa.  Yllättävä työtarjous kuitenkin vei VTT:lle, jossa viihdyin tutkijan tehtävissä lopulta melkein seitsemän vuotta.  Jossakin vaiheessa jouduin esimiestehtäviin ja sain vedettäväkseni pienen laboratorioyksikön.

Eräänä sunnuntaina luin työpaikkailmoituksen, jossa haettiin Keskusrikospoliisiin rikoslaboratorion johtajaa.  Dekkareiden lukijan mielestä se tuntui jännittävältä.  Hain virkaa ja yllätyin suuresti, kun tulin valituksi.  Alkoi aivan uudenlainen aika ja ura poliisin palveluksessa.  On vaikea kuvitella työtä, joka olisi tarjonnut enemmän mielenkiintoisia tehtäviä, vaihtelua ja ajoittain jopa ammatillista jännitystä.  Vuosien varrella oma alueeni, kemian analytiikka, kehittyi nopein askelin.  Henkilökohtaisella tasolla huomasin vähitellen joutuvani luopumaan tutkijaroolista, ja vastapainoksi muutuin yhä enemmän ensin hallintovirkamieheksi ja vähitellen ammattijohtajaksi.  Jälkikäteen ajatellen kovin rutistus taisi olla jo VTT:llä aloitetun väitöskirjatyön loppuun saattaminen aivan erilaisen päivätyön rinnalla.

Poliisiorganisaation ja koko valtionhallinnon toiminta tuli pikku hiljaa tutuksi ja eteen tuli yhä kauempana kemistin työstä olevia asiantuntija- ja johtamistehtäviä.  Suomen kansainvälistyminen näkyi omassa arjessa.  Pikku hiljaa yhteistyöstä ulkomaisten kollegojen kanssa tuli päivittäistä.  Välillä asuin runsaat pari vuotta Istanbulissa ja toimin kansainvälisen järjestön konsulttina.

Kahdenkymmenen laboratorionjohtajavuoden jälkeen eteen tuli jälleen uusi ja jännittävä mahdollisuus: Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin virka tuli haettavaksi.  Onneksi huomasin täyttäväni viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset ja päätin taas kerran kokeilla.  Kuinka ollakaan, aiempi kokemukseni arvioitiin tehtävään sopivaksi.  Aloittaessani rehtorina pukeuduin ensi kertaa töissä univormuun, ja pääsin aivan uudenlaisen työyhteisön jäseneksi.  Tavallaan palasin oman työurani alkujuurille opetuksen ja tutkimuksen pariin.  Mutta onhan tämä silti aika erikoista: kemisti vastaa Suomen poliisikoulutuksesta!

Olen vuosien vieriessä alkanut vähitellen uskoa, että kemistin – tai yleisemminkin luonnontieteilijän – koulutus sopii itse asiassa erinomaisesti kovin erilaisiin työtehtäviin.  “Kovien tieteiden” koulutus opettaa faktakeskeisyyttä ja loogista ajattelua.  Ainakin analyyttinen kemisti osaa suhtautua realistisesti mittausepävarmuuteen, on kyse sitten vaikka panosten tai tuotosten mittaamisesta.  Numeerista dataa me osaamme aina käsitellä, on kyse sitten analyysituloksista tai hallinnollisesta datasta.  Jos oma työ edellyttää keskustelua tutkijoiden kanssa, luonnontieteellinen tutkijakoulutus antaa sen edellyttämät valmiudet, vaikka keskustelukumppani olisi miltä tieteenalalta tahansa; se myös opettaa geneerisesti kriittistä tiedon käsittelyä.

Mitä omalta alalta ulospäin kurkottaminen sitten edellyttää kemistiltä?  Ainakin riskinottovalmiutta oman työuran suhteen ja jatkuvaa uuden opettelua.  Luonnontieteellinen yliopistokoulutus ei tietenkään tuota kovin vahvoja tiedollisia valmiuksia vaikkapa lainsäädännön tai elinkeinoelämän toimintatapojen tai julkisen hallinnon rakenteiden tai henkilöstöjohtamisen alueilla.  Toisaalta nykyaikaiseen työelämään kuuluu joka tapauksessa jatkuva oppiminen, joten mitään kovin erikoista uuden tiedon omaksuminen aivan vieraalta alueelta ei ole.  Päinvastoin, se on hyödyllistä ottaa elämäntavaksi.

Kemiasta ulos kurkottaminen voi oman pään sisällä tarkoittaa myös jollain tavoin kivuliasta kehitystä: on hyväksyttävä se, että substanssiosaaminen siinä, mistä on aikoinaan haaveillut ja mihin on kouluttautunut, vähitellen vanhenee.  Oma selkeä kemian asiantuntijuus rapistuu samalla kun entiset kollegat tuntuvat aina vain pätevöityvän.  Olen pitänyt tätä oman “poikkitieteellisyyteni” hintana, ja koettanut nauttia myös siitä, että vanhat opiskelukaverit ovat menestyneet oikeina kemisteinä.

Nuoria kemian opiskelijoita ja kemistejä haluan rohkaista katsomaan työelämää avoimin silmin, ja luottamaan siihen, että luonnontieteilijä pärjää!

Kimmo Himberg

Kemistien mielenilmaisu1969

Peruskiven kanto HY:n uuden kemian laitoksen rakentamiseksi v. 1969

Olin Helsingin yliopiston kemistit ry:n hallituksen jäsenenä mukana kemistien mielenilmaisussa vuonna 1969 jolloin kannettiin noin satakiloinen kivi senaatintorin ympäri uuden laitoksen peruskiveksi 300 kemistiopiskelijan saattamana. Kiven vastaanotti rehtori Erkki Kivinen, joka suhtautui asiaan myötämielisesti. Tarvittiin monta rehtoria ennenkuin peruskivi, maattuaan päärakennuksen lattialla yli 20 vuotta, päätyi uuden kemian laitoksen perustukseen Kumpulan kampuksella 90-luvun alussa. Laitos pääsi muuttamaan uusiin ja ajanmukaisiin Chemicum tiloihin vuonna 1995. Sen myötä ympäri kaupunkia hajallaan olleet laitokset saivat yhteisen työskentely-ympäristön.

 

Hallituskadulla laboratoriotyöt tehneenä muistan sen, että laitokseen sisään astuessa ei voinut erehtyä siitä, että kemian laitokseen tultiin. Tuoksut olivat vahvoja ja vaihtuivat päivästä toiseen. Orgaanisen kemian osastolla tapasi olla tulipalo kerran kuussa. Itsekin sammutin sellaisen assistenttina fysikaalisen kemian osastolla. Jätenatriumit poltettiin laitoksen takapihalla. Elohopeaa kieri laboratorioiden lattioilla ja pöydät olivat happojen polttamia. Tislauksia tehtiin labrapöydillä ja eikä kemikaalien avokäsittely yhteisessä tilassa ollut harvinaista. Laitoksen viemäröinti ja ilmastointi  olivat arveluttavalla tasolla.  Suurille  ikäluokille tarjotut opiskeluneliöt olivat neljänneksen silloisista suosituksista.  Voi hyvin ymmärtää, että kivenkantajilla oli ihan oikeat syyt mielenilmaisuunsa.

Jouko Korppi-Tommola

 

SKS:n 100-vuotisjuhlakokous ja juhlaillallinen

SUOMALAISTEN KEMISTIEN SEURA ry:n 100-vuotisjuhlakokous ja juhlaillallinen (Helsingin yliopiston Suuri juhlasali, Aleksanterinkatu 5 , Helsinki) pidetään huhtikuun 26. päivänä 2019 klo 18.00.

Tilaisuuden ohjelma
Klo 18:00 Avaussanat
Seuran puheenjohtajan Pekka Joensuun 100-vuotisjuhlapuhe

Kunnianosoitukset

Juhlaesitelmä:
IUPAC presidentti
Prof. Qi-Feng Zhou

Virallisen kokousosan jälkeen siirrytään ravintola Pörssiin 100-vuotisjuhlaillallisille.

Tumma puku.

Tilaisuus on Suomalaisten Kemistien Seuran jäsenille ja kutsuvieraille maksuton. Ilmoittautumiset 2.4.2019 mennessä tästä linkistä.

Suomen lippu ja Suomalaisten Kemistien Seuran perustaminen

Suomen lipun muodosta ja väreistä käytiin keskustelua 1850-luvulta lähtien. Erityisesti ruotsinkielinen osa väestöstä asettui tukemaan Suomen vaakunaan perustuvaa punakeltaista leijonalippua, jota vasta itsenäistyneen Suomen senaatti esittikin valtiolipuksi vuoden 1918 alussa.

Leijonalippua oli ehditty käyttää yleisesti vuoden 1917 maaliskuussa tapahtuneen Venäjän vallankumouksen jälkeen Helsingissä esimerkiksi valtioneuvoston, Teknillisen korkeakoulun ja yliopiston lipputangoissa.

Keväällä 1918 käydyn verisen sisällissodan jälkeen kokoontunut eduskunta hyväksyi kuitenkin 28. toukokuuta 1918 maan lipuksi alun perin Zachris Topeliuksen jo 1850-luvulla esittämän siniristilipun, joka pohjasi pohjoismaiseen ristilipputraditioon. Lipun suunnittelivat taidemaalarit Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Kompromissina käydyn keskustelun pohjalta valtiolippuun päätettiin jättää ristin keskelle Suomen vaakuna.

Koska Snellmanin ja Tuukkasen esityksessä ei lipun värejä määritelty riittävällä tarkkuudella, valtioneuvosto pyysi värikemisti Väinö Matti Juho Viljasen antamaan luonnontieteelliseen määritelmään perustuvan ohjeen käytettävistä väreistä. Lipun värin kerrottiin olevan meren, eli ultramariinin sininen ja valkoinen.

Viljanen oli käytännöllisen väriopin ja tekstiilien teollisen värjäyksen todellinen asiantuntija maassa. Saatuaan päästötodistuksen Polyteknilllisen Opiston kemian osastolta vuonna 1899 hän toimi hetken aikaa Forssa Oy:n viimeistelyosaston johtajana, kunnes lähti pitkälle opintomatkalle useisiin tunnettuihin oppilaitoksiin ja teollisuusyrityksien palvelukseen Saksassa, Englannissa ja Hollannissa.

Palattuaan Suomeen Viljanen työskenteli kotikaupunkinsa Tampereen teollisuuskoulun ja tämän jälkeen Tampereen Teknillisen Opiston kemian opettajana. Hän jatkoi myös teollisuuden palveluksessa toimien 1910-luvulla sekä Tampereen turkisvärjäämö Oy:n että Väriteollisuus Oy:n toimitusjohtajana. Viljanen oli myös joitakin vuosia aikaisemmin julkaissut väriteoriaan perustuvan yleistajuisen oppaan Värien sommittelu.

Viljanen oli luonnollinen valita lipun värien määrittelyn tehtävään myös, koska hän toimi 1918 sisällissodan aikana perustetun Vaasan senaatin alaisen, maan teollista toimintaa ohjaavan kauppa- ja teollisuuskomissionin apulaisjohtajana ja vuonna 1919 sen johtajana. Vuonna 1919 hän toimi myös Suomalaisten Teknikkojen Seuran puheenjohtajana.

Koska kysymyksessä ollut tehtävä edellytti laajaa hyväksyntää suomalaiselta kemistikunnalta, Matti Viljanen kutsui joukon kemistejä neuvotteluun koskien värien määrittelyn menetelmiä. Värien määrittelemiseen ei 1919 ollut nykyisenkaltaisia luonnontieteellisiä menetelmiä, joten lipun värit sidottiin kaupallisiin väriteollisuuden tuotteisiin, joiden mallit säilytettäisiin pimeässä huoneessa. Tämä tapaus johti Suomalaisten Kemistien Seuran perustamiseen huhtikuussa 1919.

V.M. J. Viljanen toimi sittemmin 1920-luvun lopulla Kansallisen Edistyspuolueen kansanedustajana ja hän sai 1935 vuorineuvoksen arvon.

 

Kirjoittaja: Panu Nykänen