Kemistit kutsuttuina alakouluun!

Suomalaisten Kemistien Seuran 100-vuotisjuhlan kunniaksi Päijät-Hämeen
Kemistejä vierailee hollolalaisilla alakouluilla maalis-huhtikuussa.
Pyrkimyksenä on innostaa koululaisia ihmettelemään erilaisia kemian ilmiöitä
ja herättää heidän luontaista uteliaisuuttaan.  Koululaiset tekevät
yksinkertaisia kemiallisia kokeita kemistien ohjauksessa ja opetustuokio on
koululle täysin maksuton.

Opetusluokaksi soveltuu parhaiten 4. luokkalaiset. Tilaisuudesta jäävä
muisto innoittaa nuoria tutustumaan kemian ihmeelliseen maailmaan myös
tulevina vuosina – toivottavasti.

Oppilaiden kommentteja:
– Oli kiva purskauttaa tulivuori.
– Kemia oli kivaa ja kiinnostavaa, koska sai tehdä koeputkijuttuja.
– Oli kivaa sekoitella aineita.
– Punakaali-indikaattorilla värinvaihto oli hauskaa.
– Joka ryhmällä oli eri tehtävä. Oli hauskaa, etteivät kaikki tehneet samaa.

Lisätietoja:

Eila Hämäläinen / eilaha@elisanet.fi
Arja Frilander / arja.frilander@gmail.com

Tarkkaa ja keskittynyttä työskentelyä.

Hyvin sujuu ja kivaa on.

Kemia on jännää!!!

 

Juhlavuoden haalarimerkki

Kemian juhlavuodelle on suunniteltu oma haalarimerkki. Suunnittelutyö on tehty Helsingin yliopiston Kemistien ry eli HYKin toimesta ja merkin suunnittelija on Japanilainen opiskelija Miho Otaki. Suunnittelija luonnehtii merkkiä seuraavasti:

Erlenmeyerpullo jossa on 100 ml nestettä kuvastaa suomalaisten kemistien tekemiä, kuluneen sadan vuoden aikana kasaantuneita saavutuksia. Nämä saavutukset eivät lopu, vaan jatkuvat kauas tulevaisuuteen kuin pulloon tipahtavat pisarat. Kuvan taustalla nähdään kunniakas suomalainen siniristi.
The Erlenmeyer flask filled with 100 mL of liquid represents the accumulated accomplishments made by chemists in Finland over the past 100 years. This accumulation never ends but rather continues far into the future like the drop falling into the flask. On the background, one can see the honourable Finnish blue cross design.

 

Opiskele kemiaa! Se antaa rajattomia mahdollisuuksia!

Valmistuin Helsingin yliopiston kemian laitokselta yli kolmekymmentä vuotta sitten.  Tein aluksi opetustyötä, pidin siitä kovasti ja suunnittelin opettajan uraa.  Yllättävä työtarjous kuitenkin vei VTT:lle, jossa viihdyin tutkijan tehtävissä lopulta melkein seitsemän vuotta.  Jossakin vaiheessa jouduin esimiestehtäviin ja sain vedettäväkseni pienen laboratorioyksikön.

Eräänä sunnuntaina luin työpaikkailmoituksen, jossa haettiin Keskusrikospoliisiin rikoslaboratorion johtajaa.  Dekkareiden lukijan mielestä se tuntui jännittävältä.  Hain virkaa ja yllätyin suuresti, kun tulin valituksi.  Alkoi aivan uudenlainen aika ja ura poliisin palveluksessa.  On vaikea kuvitella työtä, joka olisi tarjonnut enemmän mielenkiintoisia tehtäviä, vaihtelua ja ajoittain jopa ammatillista jännitystä.  Vuosien varrella oma alueeni, kemian analytiikka, kehittyi nopein askelin.  Henkilökohtaisella tasolla huomasin vähitellen joutuvani luopumaan tutkijaroolista, ja vastapainoksi muutuin yhä enemmän ensin hallintovirkamieheksi ja vähitellen ammattijohtajaksi.  Jälkikäteen ajatellen kovin rutistus taisi olla jo VTT:llä aloitetun väitöskirjatyön loppuun saattaminen aivan erilaisen päivätyön rinnalla.

Poliisiorganisaation ja koko valtionhallinnon toiminta tuli pikku hiljaa tutuksi ja eteen tuli yhä kauempana kemistin työstä olevia asiantuntija- ja johtamistehtäviä.  Suomen kansainvälistyminen näkyi omassa arjessa.  Pikku hiljaa yhteistyöstä ulkomaisten kollegojen kanssa tuli päivittäistä.  Välillä asuin runsaat pari vuotta Istanbulissa ja toimin kansainvälisen järjestön konsulttina.

Kahdenkymmenen laboratorionjohtajavuoden jälkeen eteen tuli jälleen uusi ja jännittävä mahdollisuus: Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin virka tuli haettavaksi.  Onneksi huomasin täyttäväni viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset ja päätin taas kerran kokeilla.  Kuinka ollakaan, aiempi kokemukseni arvioitiin tehtävään sopivaksi.  Aloittaessani rehtorina pukeuduin ensi kertaa töissä univormuun, ja pääsin aivan uudenlaisen työyhteisön jäseneksi.  Tavallaan palasin oman työurani alkujuurille opetuksen ja tutkimuksen pariin.  Mutta onhan tämä silti aika erikoista: kemisti vastaa Suomen poliisikoulutuksesta!

Olen vuosien vieriessä alkanut vähitellen uskoa, että kemistin – tai yleisemminkin luonnontieteilijän – koulutus sopii itse asiassa erinomaisesti kovin erilaisiin työtehtäviin.  ”Kovien tieteiden” koulutus opettaa faktakeskeisyyttä ja loogista ajattelua.  Ainakin analyyttinen kemisti osaa suhtautua realistisesti mittausepävarmuuteen, on kyse sitten vaikka panosten tai tuotosten mittaamisesta.  Numeerista dataa me osaamme aina käsitellä, on kyse sitten analyysituloksista tai hallinnollisesta datasta.  Jos oma työ edellyttää keskustelua tutkijoiden kanssa, luonnontieteellinen tutkijakoulutus antaa sen edellyttämät valmiudet, vaikka keskustelukumppani olisi miltä tieteenalalta tahansa; se myös opettaa geneerisesti kriittistä tiedon käsittelyä.

Mitä omalta alalta ulospäin kurkottaminen sitten edellyttää kemistiltä?  Ainakin riskinottovalmiutta oman työuran suhteen ja jatkuvaa uuden opettelua.  Luonnontieteellinen yliopistokoulutus ei tietenkään tuota kovin vahvoja tiedollisia valmiuksia vaikkapa lainsäädännön tai elinkeinoelämän toimintatapojen tai julkisen hallinnon rakenteiden tai henkilöstöjohtamisen alueilla.  Toisaalta nykyaikaiseen työelämään kuuluu joka tapauksessa jatkuva oppiminen, joten mitään kovin erikoista uuden tiedon omaksuminen aivan vieraalta alueelta ei ole.  Päinvastoin, se on hyödyllistä ottaa elämäntavaksi.

Kemiasta ulos kurkottaminen voi oman pään sisällä tarkoittaa myös jollain tavoin kivuliasta kehitystä: on hyväksyttävä se, että substanssiosaaminen siinä, mistä on aikoinaan haaveillut ja mihin on kouluttautunut, vähitellen vanhenee.  Oma selkeä kemian asiantuntijuus rapistuu samalla kun entiset kollegat tuntuvat aina vain pätevöityvän.  Olen pitänyt tätä oman ”poikkitieteellisyyteni” hintana, ja koettanut nauttia myös siitä, että vanhat opiskelukaverit ovat menestyneet oikeina kemisteinä.

Nuoria kemian opiskelijoita ja kemistejä haluan rohkaista katsomaan työelämää avoimin silmin, ja luottamaan siihen, että luonnontieteilijä pärjää!

Kimmo Himberg