Suomalaisen kemian historiaa ja tapahtumia

Vanha kemian laboratorio Hietalahdessa

1870-luvulle tultaessa Suomessa seurattiin jo tarkoin teknillisen korkeakouluopetuksen kehitystä saksalaisella kielialueella, ja Helsingin Teknillinen reaalikoulu muutettiin 1872 Polyteknilliseksi kouluksi. Toiminnan nopea kasvu ja uudenaikaisten teknillisten...

Uusi kemia

Suomessa seurattiin 1880-luvulla kemian tieteen kehitystä tarkasti. Vaikka suomalaisia korkeakoulukemistejä olikin vähän, ammattikunnan yhteydet Pietariin ja Berliiniin olivat kunnossa. Tutkijoiden vuosittaiset matkat Euroopan ydinalueille olivat lähes pakollisia, ja...

Pihkaa miljoona kiloa

Pihkassa kemiaan vai pihkasta kemiaa? Kemianteollisuuden suurvalloissa oli 1800-luvun alkupuolella kehitetty useita pihkan ja tervan kokoamiseen ja jalostukseen soveltuvia menetelmiä. Pelkästään pihkan keruu ja sen jalostaminen tärpätiksi oli monissa maissa huomattava...

Anders Olivier Saelan

Suomalaisen insinöörikunnan isä Hiljainen ja aikalaisten mukaan kovin kiltti Andreas Olivier Saelan syntyi 18. tammikuuta 1818 Antreassa papin perheeseen ja hän vietti varhaisen nuoruutensa Hiitolan pappilassa. Ajan tavan mukaan kemiasta ja luonnontieteistä innostunut...

Kemianteollisuus menetetyssä Karjalassa

Enson tehdasalue 1930-luvulla. Enso-Gutzeit Oy:llä oli Ensossa sulfiittiselluloosatehdas, valkaisulaitos, klooritehdas ja laatikkotehdas.

Enso vuonna 2018, tehdasrakennukset ovat päässeet rapistumaan. Vanhimmat rakennukset oikealla ovat paroni Adi Standertskjöldin ajoilta 1800-luvun lopulta, vasemmalla Enso-Gutzeitin rakennuksia 1900-luvulta.

100 vuotta kemiaa

Suomalaisten Kemistien Seura (SKS) 1919 – 2019

Ensimmäinen kemian alalla toimiva yhdistys Suomessa oli Suomen Polyteknillisen opiston kemian opiskelijoiden perustama Kemistiklubi, joka Gustaf Kompan esityksestä aloitti toimintansa vuonna 1891. Samana vuonna perustettiin Finska Kemistsamfundet, joka myöhemmin sai myös nimen Suomen Kemistiseura ja joka oli varsinaisesti ensimmäinen tutkinnon suorittaneiden kemistien seura maassamme.

Vuonna 1919 suomenkieliset kemistit perustivat Suomalaisten Kemistien Seuran. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kansleri Komppa, ja seura oli aluksi Suomalaisten Teknikkojen Seuran alaosastona. Toiminnan vilkastuttua seura itsenäistyi keväällä 1924.

Lue Panu Nykäsen kirjoitus Suomalaisten Kemistien Seuran perustamisesta:

Itsenäistymisestä lähtölaukaus tieteellisten seurojen järjestäytymiseen

 

Suomalaisten Kemistien Seuran perustaminen keväällä 1919 liittyy Suomen itsenäistymisen yhteydessä tehtyihin valtionhallinnon ja tieteellisten seurojen järjestäytymiseen ja varautumiseen uuteen sisä- ja ulkopoliittiseen tilanteeseen.

Kemistien kansalliset seurat perustettiin Euroopan maihin 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäisiä olivat 1841 Chemical Society Lontoossa ja 1857 perustettu Ranskan kemian seura. Suomea lähinnä olevat Saksan Deutsche Chemische Gesellschaft perustettiin 1867 ja Svenska Kemistsamfundet 1883. Norjan kemian seura perustettiin 1893, Itävallan 1894 ja Unkarin vuonna 1907.

Kansallisten kemian seurojen perustamista seurasi säännöllisen julkaisutoiminnan aloittaminen ja säännönmukaiset kansainväliset konferenssit, joiden järjestämistä varten perustettiin tieteenalakohtaiset kansainväliset kattojärjestöt. Kemian alan ensimmäinen konferenssi pidettiin August Kekulén järjestämänä Karlsruhessa, Saksassa syyskuussa 1860. Kansainvälinen kemistiyhteisö kokoontui kuitenkin varsinaisesti organisoitumaan vasta vuonna 1892 Genevessä. Kansainvälisten kokousten sarjan seurauksena muodostettiin The International Union of Pure and Applied Chemistry IUPAC, joka järjestäytyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1919. Sitä edeltänyt The International Association of Chemical Societies oli jo ehtinyt aloittaa toimintansa juuri ennen sodan syttymistä, mutta maailmansodan loppuselvitysten yhteydessä myös tieteellisten järjestöjen toiminta organisoitiin uudelleen sodan voittajavaltioiden toimesta.

 

Helsingin jakautunut tiedeyhteisö

Kansainvälisissä kattojärjestöissä kutakin maata edusti kansallisen tiedeakatemian valtuuttama edustaja. Suomessa oli 1838 perustettu Societas Scientiarum Fennica – Finska Vetenskaps-Societeten, joka ehti 1800-luvun lopulla luoda henkilökohtaisia kontakteja kansainvälisiin järjestöihin. Suomeen perustettiin myös 1891 Finska Kemistsamfundet kemistien omaksi tieteenalakohtaiseksi järjestöksi.

1890-luvulla Helsingissä toimiva tiedeyhteisö oli kuitenkin jakautunut monin tavoin erilaisiin ryhmittymiin. Jako oli osin sukupolviperustainen. Elettäessä toisen tieteellisen vallankumouksien kiivaimpia vuosia 1880-luvun lopun opiskelijapolvi ei tunnistanut helposti edeltävän sukupolven aatteita eikä edes tiedettä omikseen. Lisäksi oppineet yhteisöt jakautuivat 1880-luvun lopulla todella esille nousseen ja akateemisen yhteisön jakaneen kielikysymyksen, ja vuosisadan vaihteessa Suomen valtiolliseen tulevaisuuteen kohdistuvien odotusten mukaan.

Suomen insinöörikunta järjestäytyi saksalaisen mallin mukaan opiskelijayhdistysten Teknolog-Föreningenin ja Suomenkielisten Polyteknikkojen aktiivien ikääntyessä. Vuonna 1880 perustettiin ensin Tekniska Föreningen i Finland TFiF ja 1896 Suomalaisten Teknikkojen Seura STS (nykyinen TEK).

Vasta Polyteknillisestä Opistosta valmistunut Gustaf Komppa perusti oman aikakautensa opiskelijoiden Kemisti-Killan 1891 osin protestina oppilaitoksen vanhanaikaista opetustapaa kohtaan. Ryhmittymä oli selkeästi nuori, kansallismielinen ja suomenkielinen. 1908 suomenkielisten tieteentekijöiden laajempi joukko perusti Teknillisen korkeakoulun professoriksi päätyneen ja korkeakoulun suomalaistamista yhdessä arkkitehti Onni Tarjanteen kanssa johtaneen Kompan johdolla Suomalaisen Tiedeakatemian kilpailemaan kansallisen tiedeakatemian asemasta liian ruotsikielisenä pidetyn Tiedeseuran kanssa. Kaksi tiedeakatemiaa kamppailivat sitten kansainvälisistä edustuksista tieteen kattojärjestöissä aina 1970-luvulle saakka, jolloin perustettiin tiedeakatemioiden katto-organisaatio, nykyinen Suomen Tiedeakatemiat CoFA.

Ensimmäisen maailmansodan aikana vanhemmat tieteentekijät suhtautuivat usein varovaisemmin itsenäistymispyrkimyksiin kuin opiskelijat, jotka pyrkivät aktiiviseen toimintaan itsenäistymistaistelun edistämiseksi. Professorikunta oli vannonut uskollisuutta keisarille, jota nuori polvi ei voinut hyväksyä. Väännön tuloksena syntyivät mm. jääkäriliike ja ajatus kansallisaatetta tukevasta teollisuudesta. Kansallisten strategisten teollisuudenhaarojen kehittäminen nähtiin mahdollisuudeksi hankkia valtiollinen itsenäisyys.

Tärkeimpiin strategisiin tuotannon haaroihin kuuluivat esimerkiksi elintarvike- ja polttoainehuoltoon liittyvät teollisuudet. Osa vanhasta kemianteollisuudesta Suomessa nojautui kuitenkin vahvasti skandinaavisiin yhteyksiin, ja tämä koettiin nuorempien keskuudessa helposti uhaksi Suomen taloudelliselle itsenäisyydelle.

 

Tasavallan haasteina ruuti, rikkihappo ja väkilannoitteet

Suomen itsenäistymistaistelun aikana loppuvuodesta 1917 ja 1918 maan hallitus ja sitten valkoisen armeijan esikunta pyrkivät järjestelemään strategisten teollisuudenalojen toimintaa kokoamalla ensin yleensä teollisuuden harjoittajien joukosta ja sitten kemian teollisuuden edustajista asiantuntijaryhmän hoitamaan elintarvike-, lannoite- ja räjähdysainehuollon kysymyksiä. Organisointi alkoi Mannerheimin esikunnasta. Valkoisen armeijan insinööriesikunnan räjähdysosaston johtajana toimi vuoden 1918 kuluessa Gustaf Komppa, joka liitti asiantuntijaverkostoonsa omat luotto-oppilaansa ja kollegansa. Muiden muassa senaatin kauppa- ja teollisuuskomission kemian teollisuuden osaston johtajana toimi Kompan oppilas, vuonna 1916 diplomityönsä koivutervasta kirjoittanut Kompan entinen assistentti Yrjö Talvitie.

Nuoren tasavallan tärkeimpiä strategisia kysymyksiä olivat ruudin, rikkihapon ja väkilannoitteiden saatavuus. Suomi oli väkilannoitteiden käytössä selvästi jäljessä verrattuna muihin Euroopan maihin. Tämä ongelma oli osaltaan johtanut vuosien 1917 ja 1918 elintarvikekriisiin ja nälkäkatastrofiin.

Kokonaisuuden polttopisteessä oli rikkihappotuotanto. Vielä yksityinen, suurelta osin norjalaisomisteinen Ab Outokumpu Oy ei onnistunut maailmansodan aikana käynnistämään sen tuottaman rikkikiisun varaan suunnitellun rikkihappotehtaan tuotantoa, ja senaatin kauppa- ja teollisuuskomissio päätti lopettaa takkuilevan yhteistyöhankkeen loppuvuodesta 1918.

Yrjö Talvitie esitti fosfaatti- ja typpilannoitteiden valmistusta koskevan kysymyksen ratkaisemiseksi vuodenvaihteessa 1919 aluksi typpiteollisuuden tilanteen ja menetelmien selvittämistä Skandinaviassa. Kauppa- ja teollisuuskomissio puolsi Talvitien aloitetta, mutta päätti samalla perustaa asiantuntijakomitean valmistelemaan asiaa. Komitean muodostamisesta pyydettiin lausuntoa Finska Kemistsamfundetilta, jonka esityksestä perustettiin Helsingin yliopiston mineralogian professori Leonard Borgströmin johdolla istunut komitea. Borgström oli perehtynyt mineralogian kysymyksiin pitkillä opintomatkoillaan ja saanut alan henkilökohtaisen professuurin yliopiston Geologian laitoksella vuoden 1919 alusta toimittuaan pitkään geologisen kokoelman ylimääräisenä assistenttina.

 

Lausuntopyyntö johtaa yhdistyksen perustamiseen ja sinivalkoisen lipun syntyyn

Borgströmin Komitean esitys joutui seuraavaksi vasta perustetun kauppa- ja teollisuusministeriön valmisteltavaksi. Ministeriö pyysi saman tien Suomalaisten Teknikkojen Seuralta lausuntoa asiasta, erityisesti koskien Ab Outokumpu Oy:n kanssa tehtävää yhteistyötä. STS perusti välittömästi oman kemistityöryhmän ottamaan kantaa kysymykseen.

Suomalaisten Teknikkojen Seuran kemistien kokous järjestettiin 23. huhtikuuta 1919 kauppa- ja teollisuushallituksen johtajan, V. M. J. Viljasen koolle kutsumana. Kokoontunut joukko muodostui näin valkoisen ja nuoremman suomenkielisen Suomen kemian teollisuuden edustajista. Kokous päätti aloittaa uuden kemian alakohtaisen yhdistyksen toiminnan ja kutsua sen puheenjohtajaksi professori Gust. Kompan.

Kokouksella oli yhdistyksen perustamishankkeen lisäksi kolme tarkoitusta. Kokous laati ensin esityksen vastauksena kauppa- ja teollisuusministeriön Suomalaisten Teknikkojen Seuralle lähettämään kirjelmään esityksen kemian teollisuuden aloja suunnittelevan komitean jäseniksi. Esityksen mukaan puheenjohtajaksi esitettiin Wäinö Tammenoksa, Yrjö Talvitie, Gust. Komppa, V. M. J. Viljanen, Sulo Hintikka, Aleksanteri Lampén. Näistä Wäinö Tammenoksa oli Kompan ikätoveri, muut hänen oppilaitaan. Viljasesta ja Lampénista tuli myöhemmin valtioneuvoston ministereitä.

Toiseksi kokous päätti valtuuttaa V. M. J. Viljasen laatimaan yhdistyksen sihteerin kanssa esityksen Suomen lipun värien määräämiseksi, ja lopuksi Komppa esitteli vasta itsenäistyneen Viron itäosista saatavan öljyliuskeen, palavakiven ominaisuuksia. Viimeksi mainittu liittyi uusien tasavaltojen polttoainehuollon kysymyksiin.

 

Päätökset nopeasti käytäntöön

Ministeriö perusti uuden komitean STS:n esityksen mukaan ”antamaan lausunto kemiallis-teknillisten alojen kehitysmahdollisuuksista maassamme ja erittäinkin lannoitteiden ja sotatarkoituksiin käytettävien typpiyhdisteiden valmistuksesta sekä käytännöllisistä toimenpiteistä, joihin sellaisten tehtaiden aikaansaamiseksi olisi ryhdyttävä”. Komitea istui Wäinö Tammenoksan johdolla kaksi kertaa. Samaan aikaan Teknillinen korkeakoulu laati oman lausuntonsa kysymyksestä.

Komitean tekemät päätökset konkretisoituivat nopeasti. Yrjö Talvitie matkusti syksyllä 1919 sodanjälkeiseen taloudelliseen kaaokseen ajautuneeseen Saksaan ja sai mahdollisuuden ostaa Rheinische Maschinenfabrikin valmistaman superfosfaattitehtaan. Kaupan vahvistamisella oli taloudellisesta tilanteesta johtuen kiire. Asiaa valmisteltaessa kysymys rikkikiisun tuottajan, eli Ab Outokumpu Oy:n asemasta nousi vahvasti esille. Raaka-ainekysymyksen vuoksi asian valmistelu oli tehtävä ehdottoman salassa. Kauppakirja allekirjoitettiin jo 19. marraskuuta 1919. Valtion Rikkihappo- ja superfosfaattitehtaiden ohjesääntö vahvistettiin maaliskuussa 1920.

Suomalaisten Kemistien Seura toimi Suomalaisten Teknikkojen Seuran alayhdistyksenä kevääseen 1924 saakka, jolloin ruuti-, rikkihappo- ja superfosfaattitehtaiden, sekä Outokummun kaivoksen tulevaisuus valtionyhtiöinä alkoivat jo olla selvillä. SKS merkittiin yhdistysrekisteriin 26. kesäkuuta 1924.

 

Panu Nykänen

 

Suomalaisten Kemistien Seura tänään

Suomalaisten Kemistien Seura (SKS)

SKS on sitoutumaton tieteellinen seura ja maamme kemistikunnan yhteenliittymä.

SKS korostaa kemian merkitystä yhteiskunnassa, toimii kemian kansainvälisillä foorumeilla ja edistää tieteen, koulutuksen, teollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden verkottumista.

SKS tekee työtä yhteisen tulevaisuutemme tarvitsemien ratkaisujen mahdollistamiseksi.

Seura toimii yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kemian tunnettuuden ja merkityksen edistämiseksi ja muodostaa linkin suomalaisen kemian kentän ja kansainvälisten kemian yhteisöjen välille.

Kemian avulla löydetään ratkaisuja ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin ongelmiin, energian, puhtaan veden ja ravinnon saatavuuden ja uusien materiaalien kehittämiseen.

PAINOPISTEALUEEMME OVAT:

Tieteen ja osaamisen edistäminen

Kemia on elämälle keskeinen tiede ja tarjoaa keinoja paremman tulevaisuuden luomiseen.
Uusien teknologioiden kehittämisessä kemia on avainasemassa.

Tuki yritystoiminnalle

Kemia ja kemian teollisuus ovat maamme tärkeimpiä toimialoja.
Kemiassa on vahvaa yrittäjyyttä.

Kestävä kehitys

Kestävä kehitys on ehto maapallon tulevaisuudelle.
SKS kannustaa kemistejä ja kemian teollisuutta ottamaan huomioon kestävän kehityksen kaikessa toiminnassaan.

Katse tulevaisuuteen

Kemia luo edellytyksiä Suomen menestymiselle maailmanmarkkinoilla.
Tavoitteena on saada sukupolven parhaat kyvyt opiskelemaan kemiaa.

Lataa kaikki kemia100 -logot print- ja web-versiot sekä graafinen ohjeistus tästä ZIP-pakettina:

Oletko kemisti? Kiinnostaako jäsenyys?

 

100 vuotta yhteistä kemiaa

Share This