Valmistuin Helsingin yliopiston kemian laitokselta yli kolmekymmentä vuotta sitten.  Tein aluksi opetustyötä, pidin siitä kovasti ja suunnittelin opettajan uraa.  Yllättävä työtarjous kuitenkin vei VTT:lle, jossa viihdyin tutkijan tehtävissä lopulta melkein seitsemän vuotta.  Jossakin vaiheessa jouduin esimiestehtäviin ja sain vedettäväkseni pienen laboratorioyksikön.

Eräänä sunnuntaina luin työpaikkailmoituksen, jossa haettiin Keskusrikospoliisiin rikoslaboratorion johtajaa.  Dekkareiden lukijan mielestä se tuntui jännittävältä.  Hain virkaa ja yllätyin suuresti, kun tulin valituksi.  Alkoi aivan uudenlainen aika ja ura poliisin palveluksessa.  On vaikea kuvitella työtä, joka olisi tarjonnut enemmän mielenkiintoisia tehtäviä, vaihtelua ja ajoittain jopa ammatillista jännitystä.  Vuosien varrella oma alueeni, kemian analytiikka, kehittyi nopein askelin.  Henkilökohtaisella tasolla huomasin vähitellen joutuvani luopumaan tutkijaroolista, ja vastapainoksi muutuin yhä enemmän ensin hallintovirkamieheksi ja vähitellen ammattijohtajaksi.  Jälkikäteen ajatellen kovin rutistus taisi olla jo VTT:llä aloitetun väitöskirjatyön loppuun saattaminen aivan erilaisen päivätyön rinnalla.

Poliisiorganisaation ja koko valtionhallinnon toiminta tuli pikku hiljaa tutuksi ja eteen tuli yhä kauempana kemistin työstä olevia asiantuntija- ja johtamistehtäviä.  Suomen kansainvälistyminen näkyi omassa arjessa.  Pikku hiljaa yhteistyöstä ulkomaisten kollegojen kanssa tuli päivittäistä.  Välillä asuin runsaat pari vuotta Istanbulissa ja toimin kansainvälisen järjestön konsulttina.

Kahdenkymmenen laboratorionjohtajavuoden jälkeen eteen tuli jälleen uusi ja jännittävä mahdollisuus: Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin virka tuli haettavaksi.  Onneksi huomasin täyttäväni viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset ja päätin taas kerran kokeilla.  Kuinka ollakaan, aiempi kokemukseni arvioitiin tehtävään sopivaksi.  Aloittaessani rehtorina pukeuduin ensi kertaa töissä univormuun, ja pääsin aivan uudenlaisen työyhteisön jäseneksi.  Tavallaan palasin oman työurani alkujuurille opetuksen ja tutkimuksen pariin.  Mutta onhan tämä silti aika erikoista: kemisti vastaa Suomen poliisikoulutuksesta!

Olen vuosien vieriessä alkanut vähitellen uskoa, että kemistin – tai yleisemminkin luonnontieteilijän – koulutus sopii itse asiassa erinomaisesti kovin erilaisiin työtehtäviin.  ”Kovien tieteiden” koulutus opettaa faktakeskeisyyttä ja loogista ajattelua.  Ainakin analyyttinen kemisti osaa suhtautua realistisesti mittausepävarmuuteen, on kyse sitten vaikka panosten tai tuotosten mittaamisesta.  Numeerista dataa me osaamme aina käsitellä, on kyse sitten analyysituloksista tai hallinnollisesta datasta.  Jos oma työ edellyttää keskustelua tutkijoiden kanssa, luonnontieteellinen tutkijakoulutus antaa sen edellyttämät valmiudet, vaikka keskustelukumppani olisi miltä tieteenalalta tahansa; se myös opettaa geneerisesti kriittistä tiedon käsittelyä.

Mitä omalta alalta ulospäin kurkottaminen sitten edellyttää kemistiltä?  Ainakin riskinottovalmiutta oman työuran suhteen ja jatkuvaa uuden opettelua.  Luonnontieteellinen yliopistokoulutus ei tietenkään tuota kovin vahvoja tiedollisia valmiuksia vaikkapa lainsäädännön tai elinkeinoelämän toimintatapojen tai julkisen hallinnon rakenteiden tai henkilöstöjohtamisen alueilla.  Toisaalta nykyaikaiseen työelämään kuuluu joka tapauksessa jatkuva oppiminen, joten mitään kovin erikoista uuden tiedon omaksuminen aivan vieraalta alueelta ei ole.  Päinvastoin, se on hyödyllistä ottaa elämäntavaksi.

Kemiasta ulos kurkottaminen voi oman pään sisällä tarkoittaa myös jollain tavoin kivuliasta kehitystä: on hyväksyttävä se, että substanssiosaaminen siinä, mistä on aikoinaan haaveillut ja mihin on kouluttautunut, vähitellen vanhenee.  Oma selkeä kemian asiantuntijuus rapistuu samalla kun entiset kollegat tuntuvat aina vain pätevöityvän.  Olen pitänyt tätä oman ”poikkitieteellisyyteni” hintana, ja koettanut nauttia myös siitä, että vanhat opiskelukaverit ovat menestyneet oikeina kemisteinä.

Nuoria kemian opiskelijoita ja kemistejä haluan rohkaista katsomaan työelämää avoimin silmin, ja luottamaan siihen, että luonnontieteilijä pärjää!

Kimmo Himberg

Share This