Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilma-aseen merkitys modernin sodankäynnin osana korostui selvästi. Tämän seurauksena Euroopan pienten maiden sotilastekninen tutkimus keskittyi paljolti torjuntahävittäjien teknologiakompleksiin, sekä itse kaluston kehitykseen, että sen huoltokysymyksiin. Olennaiseksi kysymykseksi nousi lentokonebensiinin saatavuus kriisitilanteessa.

Jo vuonna 1918 lisäksi Gust. Komppa joutui Hartsi- ja kuivatislausosaston palveluksessa ratkomaan polttoainekysymyksen suuria ongelmia. Hänestä tehtiin myös itsenäisen Suomen puolustuslaitoksen tehtäviin insinööriesikunnan räjähdysosaston johtaja.

Sotilasteknologian kehittyessä itsenäisyyden ensimmäisen vuosikymmenen aikana hän joutui myös tekemisiin aikakauden huipputeknologiaa edustavan ilma-aseen kehityksen kanssa.

Vuonna 1927 Komppa aloitti tutkimuksen, joka tähtäsi polttoainekysymyksen ratkaisuun.

Gustaf Kompan tutkimusprojekti koskien nestemäisen polttoaineen valmistusta kotimaisista raaka-aineista alkoi 1927 Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston rahoituksella. Osa säätiön rahoista oli sijoitettu ns. D-rahastoon, joka oli tarkoitettu suurten tutkimushankkeiden järjestämiseen tai tutkimuslaitosten perustamiseen. Kotimaisen bensiiniprojektin varat myönnettiin näistä jo inflaation puremista varoista, joiden käyttötarkoituksesta ei kymmenen vuoden kuluessa oltu päästy yksimielisyyteen.

Ajatuksen kotimaisen polttoaineen valmistusmenetelmän kehittämiseksi esitti Eero O. Erkko palattuaan Amerikan yhdysvalloista, jossa hän oli työskennellyt uudenaikaisessa hydrauslaitoksessa usean vuoden ajan. Moottorialkoholin käyttöä ei pidetty sopivana, koska 1920-luvun tekniikalla lentokonemoottoreissa ilmeni vakavaa syöpymistä alkoholia käytettäessä.

Kokeet kotimaisen nestemäisen polttoaineen valmistamiseksi tehtiin 1927–1928 Teknillisen korkeakoulun kemian laboratoriossa. Patentti menetelmälle turpeen muuttamiseksi nestemäisiksi aineiksi myönnettiin 30. maaliskuuta 1928 jätetyn hakemuksen perusteella.

1930-luvun alussa alkoivat kokeet menetelmän kehittämiseksi teollisessa mittakaavassa hyödynnettävään muotoon. Komppa varusti Lönnrotinkadulle oman turvebensiinilaboratorionsa, jonne sijoitettua hydrauskattilaa alettiin kansan suussa kutsua nimellä ”Kompan pommi”. 1930-luvun kuluessa Kompan assistenttina toimi G. A. Nyman. Myöhemmin turvebensiinilaboratoriota hoiti professorin oma poika, dipl. ins. Olavi Komppa.

Koska suomalaisen turveteollisuuden tuotanto ei ollut riittävän kehittynyttä suuren mittakaavan turvebensiinikokeilujen aloittamiseen, Gust. Komppa etsi 1930-luvun alkupuolella yhteistyökumppania Brasiliasta, jossa tunnettu suomalainen maantieteilijä ja geologi Väinö Auer oli tutkinut turvealueita tuotantoa silmällä pitäen. Hanke kuitenkin kariutui muutoksiin Brasilian sisäpolitiikassa.

1930-luvun puolivälissä kilpailu polttoainemarkkinoista alkoi selvästi kiristyä. Bensiininjalostuksesta oli tullut todella suurten pääomien teollisuutta samalla kun länsimaiden talous muuttui yhä riippuvaisemmaksi moottoripolttoaineista. Suomen valtio kiinnostui myös hankkeesta, mutta ei onnistunut saamaan aikaan sopimusta bensiinipatenttien ostamisesta keksijältä. Komppa odotti tähän aikaan saavansa edullisen sopimuksen englantilaisen öljyalan yrityksen kanssa menetelmän kehittämisestä laajaan teolliseen tuotantoon asti. Joka tapauksessa valtio myönsi 1937 valtiopäivillä määrärahan pienkoelaitoksen rakentamiseksi menetelmän jatkokokeita varten.

Koska englantilaisen yrityksen kanssa haettu yhteistyö muodostui katastrofiksi, Komppa etsiytyi yhteistyöhön vanhan tuttavansa, saksalaisen hydrausasiantuntijan Friedrich Bergiuksen kanssa juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä. Komppa vieraili 1937 Bergiuksen luona ja tämä teki vastavierailun Helsinkiin alkuvuonna 1939. Ennen talvisodan alkamista Komppa ehti valmistella suuren luokan yhteistyön aloittamista I.G. Farbenindustrien kanssa, mutta tämä hanke kariutui muutoksiin ulkopoliittisessa tilanteessa.

Talvisodan syttyminen keskeytti turvebensiinikokeet Helsingissä. Seuranneen toisen maailmansodan aikana Komppa pystyi valmistamaan Lönnrotinkadun yksityislaboratoriossaan noin 50 litraa bensiiniä päivässä, tuotoksen hän käytti oman henkilöautonsa polttoaineeksi.

Share This